
| VIRALLINEN NIMI | Moonwolfin Arpapeliä | KUTSUMANIMI | Pyry |
| SYNTYNYT | 15.02.2008 JUN | REKISTERINUMERO | VTR-8242 |
| ROTU | siperianhusky | SUKUPUOLI | narttu |
| KASVATTAJA | Mirzu, Moonwolf | OMISTAJA | Mirzu, Moonwolf |
Moonwolfin Arpapeliä alias Pyry on aina ollut luonteeltaan ystävällinen ja lempeä. Aivan pienenä pentuna tyttö kulki aina rauhallisesti vieressäni, eikä hosunut minnekään. Muidenkin koirien kanssa se on aina osannut käyttäytyä todella säädyllisesti, vanhempia kohtaan se osaa olla kunnioittava. Neiti osasi myös heti nuorena ratkoa itse pieniä ongelmia, jonka vuoksi siitä onkin kasvanut kaunis, järkevä ja lempeä huskyneiti.
Pyryn vartuttua sen älykkyys on päässyt oikeaan virkaansa. Se ei koskaan juokse heti pyytämään apua, kun vastaan tulee jokin kinkkinen ongelma. Sillä neidillä on aina tapana ensin koittaa ratkaista itse kaikki ongelmat ja silloin siitä todellakin huomaa, että päässä raksuttaa. Otsaan ilmestyvät pienet mietintärypyt ja suu menee kiinni, kun se yrittää ratkaista ongelmaa. Jos se ei pitkän mietintä- ja tutkintaprosessin jälkeen osaa ratkaista ongelmaa, se tulee vasta silloin pyytämään apua.
Pyry on aina tiennyt oman arvonsa laumassa, eikä se pelkää tulla esille. Tyttö ei loukkaannu, jos sen arvoa loukataan, sillä se osaa vastata yleensä tähän samalla tavalla takaisin. Mielellään neiti ei kuitenkaan loukkaa laumalaisiaan, enkä itse ole sen koskaan nähnyt haastavan riitaa. Mutta jos joku todellakin alkaa ärsyttämään Pyryä, se osaa kyllä näyttää tarvittaessa oman paikkansa. Lempeän luonteen alta löytyy siis altavastaaja, joka voi tarvittaessa näyttää muille kaapin paikan.
Pyryn kouluttaminen on aina osoittanut melko helpoksi, sillä tyttö haluaa mielellään oppia kaikkea uutta. Välillä kuitenkin halu saattaa muuttua pelkäksi toilailuksi, mutta tällöin neiti pitää vain saada nopeasti rauhoittumaan. Rauhallisena se osaa hyvin kuunnella käskyjäni ja älykkyytensä avulla se oppi nopeasti lukemaan myöskin minua ja tietää nykyisin todella helposti, mitä haluan hänen tekevän. Tämä on auttanut todella pitkälle meitä kisaamisessa, sillä kommunikointi kisakentällä on huomattavasti helpompaa, kun Pyry tietää, mitä pitää tehdä. Leikkiminen on aina ollut hyvä vastapaino Pyrylle, kun ensin se ahertaa keskittyneesti koulutuksen parissa, jonka jälkeen pääsee sitten leikkimään. Valjakon ohella leikkiminen on aina kuulunut Pyryn lempipuuhiin ja tyttö jaksaakin leikkiä melkein joka tilanteessa. Neidille on ihan sama, pitääkö leikkiä yksin vai onko mukana joku kaveri, mutta se on varmaa, että Pyry on onnellinen leikkiessään. Sen huomaa energisyydestä ja ilosta, joka paistaa siitä kauas.
Heti nuorena Pyry osoitti suurta mielenkiintoa valjakkoajoa kohtaan. Sen vuoksi sen harjoittaminen aloitettiin jo nuorena, mutta jonkinlaisia vaikeuksia kyllä löytyi heti aluksi. Pyryllä kesti melko pitkään löytää paikkansa valjakossa ja sen kanssa kokeiltiinkin monia eri paikkoja. Tyttö kyllä lopulta löysi oman paikkansa, mutta pian ilmeni muitakin ongelmia. Aina kun lähdettiin matkaan pareittain, neiti ei oikein alussa tiennyt miten reagoida vieressä läähättävään partneriin. Tämä oli hieman ihmeellistä, sillä muuten huskyneidillä ei ole ollut ongelmia muiden laumalaistensa kanssa. Kesti aikansa, ennen kuin Pyry tottui työskentelemään laumassa, mutta tämän jälkeen ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Itse asiassa neiti on osoittautunut todella hyväksi valjakonvetäjäksi, sillä se on aina innokkaasti vetämässä rekeä. Tyttö kuitenkin osaa keskittää intonsa niin, ettei se näy työn tuloksessa pahana, eikä Pyry rupea tämän seurauksena aggressiiviseksi.
© Shagan
| E: Jääräpään Fallen Angel siperianhusky (evm.) |
EI: Jabulani siperianhusky (evm.) |
| EE: Moonwolfin Bellatrix siperianhusky (evm.) | |
| I: Fable´s Je t'aime siperianhusky (evm.) |
II: Nakia Sneijder siperianhusky (evm.) |
| IE: Fable´s Nebulosa siperianhusky (evm.) |
Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän. Pikkuinen pätkä sukuselvitystä tulee tähän.
| NÄYTTELYT | |||||
| 23.04.2009 | LUX VNL | Luxemburgin voittajanly -09 | JUN | Veera S. | ERI1 PN3 VSP-jun vjLUXW-09 |
| 27.06.2009 | DK VNL | Rat Race | JUN | mio | ERI1 PN1 SERT VSP ROP-jun |
| 09.09.2009 | DK VNL | iines & Sicje | JUN | mio | ERI1 PN1 SERT ROP ROP-jun |
| 15.11.2009 | FIN VNL | Skald | JUN | mio | ERI1 ROP-jun |
| 18.01.2010 | FIN VNL | Mimmu järjestää | JUN | Tuulia | ERI1 PN2 SERT ROP-jun |
| 20.01.2010 | YVNL - FIN | Lac Quebec | JUN | Veera S. | ERI1 PN1 SERT VSP ROP-jun |
| 30.02.2010 | YVNL - LUX | Scamble | JUN | Veera S. | ERI1 PN1 SERT ROP ROP-jun |
| 01.05.2010 | YVNL - FIN | Toljottajan | JUN | Veera S. | ERI1 PN4 VSP-jun |
"Hyvän mallinen, aavistuksen pitkä ruumiin rakenne. Erittäin feminiininen. Erinomainen raajojen korkeus sekä vahvuus ja hyvät kulmaukset edessä sekä takana. Hyvä ylä- ja alalinja sekä vahva selkä. Kaunis kaula sekä erinomainen pään malli ja ilme. Erittäin kauniit korvat ja hyvä pigmentti. Hyvä häntä. Hyvä väritys, kevyessä turkissa." Kati - ERI
"Hyvän skpleiman omaava junnunarttu, feminiininen. Ensivaikutelma erittäin hyvä. Erinomainen ylä- ja alalinja, kulmaukset edessä ja takana erinomaiset. Rungon pituus erinomainen. Kaula ja pää sopusuhtainen suhteessa kokonaisuuteen. Hännän kiinnitys mainio. Hyvän malliset korvat, jotka hyvin kiinnittyneet. Erinomainen kokonaisuus, oikean rekikoiran rakenne. PS. Mahtava junnunarttu!" Jacya
"Erinomaisen ensivaikutelman antava junnunarttu. Erinomainen tyyppi. Erinomaiset mittasuhteet ja linjat. Erinomainen skp- ja rotuleima. Erinomaiset etu- ja takakulmaukset. Erinomainen pää, otsapenger ja kuono-osa. Erinomaiset korvat ja korvien kiinnitys. Erinomaisen värinen narttu. Erinomainen kokonaisuus."
Susityttö - ERI
"Erittäin hyvän ensivaikutelman antava junnunarttu, jolla täydelliset mittasuhteet. Pää siro ja sopusuhtainen; hyvät tummat silmät, kauniit korvat ja erinomainen kuononpituus. Otsapenger aivan liian loiva, jopa mitätön. Todella kaunis, sopusuhtainen kaula. Erinomainen selkä- että alalinja, lanne ja lantio sekä hännän kiinnityskohta. Todella hyvät taka- ja etukulmaukset sekä erinomaiset, pitkät ja taaksepäin kulmautuneet välikämmenet. Karva ja lihaksisto vielä kehittymässä. Tämä narttu omaa todella hyvän rekikoiran rakenteen!" vveera - ERI
"Erinomainen pää. Hyvät korvat ja niiden kiinnitys. Hyvä selvästi erottuva otsapenger. Hyvä runko ja mittasuhteet. Erinomaiset kulmaukset edessä ja takana."
Dumle - ERI2 PN4
"Yleisvaikutelmaltaan nuori ja feminiininen narttu, kuitenkin suhtellisen kehittynyt ikäisekseen. Korvien koko todella hyvä. Korvien asento melko terhakka, kiinnitys ok. Silmissä erittäin älykäs ilme. Silmien malli ja koko ok. Etäisyys erinomainen. Otsapenger voisi laskea hitusen hillitymmin. Kuononselkä hieman kupera, täyteläinen. Kuonon pituus ok. Kirsu erinomainen. Posket kuivat ja tiiviit, eivät ulkonevat eivätkä koverat. Kaula melko pitkä, niskakyhmy erinomainen. Niskat suhteellisen vahvat. Hartioihin kehittyy vielä voimaa. Lavat ok. Eturinnan annettava kehittyä vielä. Vatsaviiva erinomainen. Tämä narttu on melko pitkärunkoinen. Takaraajojen kulmaukset todella selvät, voisivat olla hieman hillitymmät. Eturaajojen kiinnitys voisi olla taaempana, vaikka runko tietysti kehittyy vielä. Häntä erittäin hyvä, mutta voisi olla hieman innostuneempi. Voimakas selkälinja. Turkki ja väritys erinomaiset." Janita - EH
| VALJAKKOAJO | |||||
| 05.02.2009 | VVL | Haltiapolun | 8km, kisakoe | Pehko & Kayle | REK3, 3rp. |
| 09.02.2009 | VVL | Haltiapolun | 2km, kisakoe | Pehko & Kayle | REK3, 1rp. |
| 28.02.2009 | VVL | Harmaa Aave | 2,5 km | Rami | 8rp. |
| 10.03.2009 | VVL | Melek | ? km | Spiegel | 6rp. |
| KOIRATANSSI 269/250p. | |||||
| 09.01.2009 | VKTL | Lay Up | Are you ready | Shagan | 28p. |
| 15.02.2009 | VKTL | Sudenyön | Are you ready | Milja | 11p. |
| 04.03.2009 | VKTL | Piikkilangan | Are you ready | Millis | 17p. |
| 17.03.2009 | VKTL | Moonwolf | Are you ready | Mirzu | 22p. |
| 28.03.2009 | VKTL | Sunburn's | Are you ready | Milja | 11p. |
| 29.03.2009 | VKTL | Tulevaisuuden | Are you ready | Greywolf | 19p. |
| 30.03.2009 | VKTL | Unitassu | Are you ready | Miruu | 15p. |
| 02.04.2009 | VKTL | Furenza | Are you ready | Frisky | 20p. |
| 04.04.2009 | VKTL | Josefina | Are you ready | Josefina | 22p. |
| 06.05.2009 | VKTL | Tulenkertoman & Etälaulun | Are you ready | Spiegel | 19p. |
| 24.05.2009 | VKTL | Remrock | Are you ready | Nona | 24p. |
| 02.06.2009 | VKTL | Copel | Are you ready | Miira | 11p. |
| 07.06.2009 | VKTL | Tienviitan | Are you ready | Mirzu | 50p. |
| MEJÄ | |||||
| 14.08.2009 | VMJY | Basuunan | AVO | Mariza | 44p, I-palkinto |
| 28.08.2009 | VMJY | KAP | AVO | Iivi | 42p, I-palkinto |
| PELASTUSKOKEET | |||||
| 24.07.2009 | VPEY | Rainvalley | PESO | Kirsi | 131p, RH-E |
| -.-.2010 | VPEY | paikka | luokka | tuomari | -p, tulos |
| BH-KOE | |||||
| 07.04.2009 | VSPKL | Korpinkaiun | PAKK | Spiegel | 96p, PAKK1 BH |